maanantai 20. toukokuuta 2013

Tiffany lasityö                                                                                   Reetta 7A
Vaihe 1: lasin leikkaaminen
Lasin leikkaaminen oli vaikeaa, mutta hauskaa. Palasista tuli kauniita ja niistä sai koottua hienoja töitä. Huono puoli oli, että pienet lasinsirut saivat aikaan pieniä haavoja.
Vaihe 2: Lasipalojen reunojen hiominen
Oli aluksi hankalaa saada palojen reunat oikeanlaisiksi, mutta kun sitä oli hetken tehnyt alkoi se sujua.  Ääni oli korviaraastava, mutta kyllä siihenkin tottui.
Vaihe 3: Kuparilangan laittaminen lasipalojen reunoihin
Yksi helpoimmista vaiheista, mutta varmaankin myös yksi tylsimmistä jos paloja oli paljon. Kuparilanka asettui hyvin helposti lasipalojen ympärille.
Vaihe 4: Lasipalojen yhteen kiinnittäminen tinaamalla
Hauskin vaihe koko työssä, koska oli helppoa ja nopeaa ja sai työn oikean ulkomuodon näkyviin. Vaikeinta oli saada rautalangat kiinnitettyä tinaamalla työhön. Kiinnitin samalla ripustusta varten rautalangan. 
Vaihe 5: Tinausten petsaus
Ei vaatinut ihmeemmin aikaa piti vain maalata tinaukset läpinäkyvällä aineella, joka tummensi tinaukset.
Vaihe 6: Lasityön maalaaminen lasimaaleilla
Oli aika lähellä normaalia maalausta, mutta levittyi työlle aika huonosti. Sai kuitenkin työn näyttämään juuri siltä mitä olin suunnitellut. Ja niin siitä sitten tuli valmis.


Lasityö                                                                                               Mari 7A
Ensiksi valitsin lasityöhöni erivärisiä laseja, joista leikkasin lasiveitsellä erikokoisia ja muotoisia lasipaloja. Hion palaset sekä reunoista että kulmista hiomakivellä. Sen jälkeen vuorasin lasipalasten reunat kuparinauhalla. Tämän vaiheen jälkeen suuntasimme alakertaan, jossa meitä odotti kolvaaminen. Kolvasimme lasinpalat yhteen tinalla. Työn lähestyessä loppua lasityöhön tehtiin ripustin kolvin avulla. Vielä sen jälkeen maalasimme yläkerrassa työmme mieleisen värisiksi.

Lasityö                                                                                               Emilia 7A
Aloitin lasityöni valitsemalla lasia, jonka jälkeen leikkasin lasiveitsellä haluamani kuviot. Tämän jälkeen lasinpalat hiottiin reunoista hiomakivellä, jottei siinä olisi teräviä kulmia. Hionnan jälkeen lasin reunat päällystettiin kuparinauhalla. Päällystys vaiheen jälkeen lasinpalat kolvattiin yhteen tinalla. Kun työ oli melkein valmis, niin siihen kiinnitettiin kolvilla ripustin. Viimeistelin työni maalaamalla sen haluamani väriseksi.



Lasityö                                                                                                Kaisa 7B
Ensin leikattiin lasia, sen jälkeen hiottiin hiomakivellä kulmat pyöreiksi, sitten laitettiin kuparinauhat. Mentiin puukäsityön luokkaan kolvaamaan, eli sulatettiin tinaa reunoihin. Mentiin yläkertaan ja siellä maalattiin läpinäkyvää lasia, jos haluttiin, sitten mustattiin reunat.


Lasityö                                                                                               Senja 7B
Aloittaessani työtä leikkasin erilaisia lasinpaloja ja hioin kulmat pyöreimmiksi. Kun palat oli valmiit, leikkasin kuparinauhasta sopivan mittaisia pätkiä ja ympäröin lasinpalat niillä. Kun kaikkien lasien ympärillä oli kuparinauhat lähdettiin alakertaan kolvaamaan eli sulatettiin rautalankaa jotta se saadaan ripustettua. Reunat patinoitiin mustalla aineella. Sen jälkeen lasin paloja sai maalata jos halusi, maalaamisen jälkeen se oli valmis.


Lasityö                                                                                               nimetön
Ensin leikkasin lasia. Sitten hioin reunoja kivillä. Sen jälkeen lisäsin kupari nauhan. Sitten mentiin puukäsityön luokkaan kolvaamaan, eli sulatettiin tinaa reunoihin. Mentiin yläkertaan ja siellä maalattiin läpinäkyvää lasia, jos haluttiin, sitten mustattiin reunat.

















torstai 18. huhtikuuta 2013

5A lasia kierrättämässä

5A luokka on tehnyt huhtikuussa muutaman viikon ajan ryhmissä ilmiöpohjaista oppimista liittyen lasin kierrätykseen.

Kahdella nomadiohjaajan käynnillä luokan kanssa käsiteltiin mm. tekijänoikeusasioita, joista lisätietoa löytyy sivulta http://www.opettajantekijanoikeus.fi/ ja sieltä http://www.opettajantekijanoikeus.fi/linkkeja-lisatietoihin/ erityisesti Avoimet sisällöt -kohdasta Creative Commons -lisenssit: http://creativecommons.fi. Oppilaat hakivat Flickristä CC-lisenssoituja kuvia ja lisäsivät niitä omiin PowerPoint-esitysdioihin.

Ryhmätyöskentelyssä luotiin oppilaiden erilaisia PowerPoint-esityksiä, jotka siirrettiin tietokoneluokkatyöskentelyn jälkeen opettajan sähköpostiin ja sieltä Toimikas-osahankkeen wikiin talteen: http://toimikas.wikispaces.com/Iittala5A.

Lisäksi katsoimme Toimikas-wikiä http://toimikas.wikispaces.com/ ja Toimikas-blogia http://toimikas.blogspot.fi/. Keskustelimme selainten eroista, tiedon hausta, peleistä, pelaamisesta, kurkistusviestinnästä, wikeistä, blogeista ja YouTubesta.

Loppukeskustelussa yhdessä juttelimme, että mitä opimme tämän ilmiöpohjaisen oppimisen aikana:
  1. lasivillan kierrätyksen kulku ja kuinka lasivillaa tehdään
  2. kierrätetty lasi on yhtä hyvää kuin uusi lasi, vaahtolasia voi käyttää perustusten tekemisessä
  3. vanhasta lasista tehdään uutta lasia
  4. miten lasia valmistetaan ja puhalletaan
  5. lasi on silikaattien jähmettyessä muodostunut amorfinen massa
  6. kaikkia laseja ei voi kierrättää
  7. kaikkia laseja ei voi laittaa alueellisiin kierrätyspisteisiin
  8. uuden tavan oppia sekä
  9. PowerPointia ja Paintia opimme käyttämään.
5A -luokan puolesta tuotokset tallensi ja muistiin kirjasi nomadiohjaaja Pauliina Mäkelä.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kirjoituskisan 1. palkinto: Tuikku-kynttilän matkassa

Tuikku-kynttilän matkassa

Lasin koostumus
Lasi valmistetaan sulattamalla korkeassa lämpötilassa kvartsihiekkaa, johon on lisätty soodaa, kalkkia, potaskaa, bariumkarbonaattia m. toivotusta lopputuloksesta riippuen. Sulatuslämpötila on n.1360 asteessa ja työstämislämpötila n.1150 asteessa. Sula lasimassa on oranssia, mutta se jäähtyy nopeasti työstämisen aikana. Valmistetut esineet vaativat iltaan jäädytyksen n.500 asteen lämpötilasta huoneenlämpöön. Lasimassaan tarvittavat raaka-aineet tulevat Nuutajärveltä.
Tuikun valmistus
Tuikku valmistetaan automaattikoneella. Tämä tapa on puhaltamista helpompi. Puristamisessa lasimassa laitetaan koneeseen, joissa mäntä puristaa sulaa lasia teräsmuotissa haluttuun muotoon. Koneet myös annostelevat lasimassan muotteihin., puristavat esineet ja siirtävät ne tulikiillotukseen, jossa mahdolliset epätasaisuudet poistuvat.
 
Tuikun suunnitteli
Heikki Orvola vuonna 1988.
Miksi tuikkua on aloitettu valmistamaan? Koska se on hieno ja uudelle design tuotteelle on aina kysyntää.
Tuikku kynttilä eli viralliselta nimeltää Kivi-kynttilälyhty. Kokoja löytyy 60mm ja 80mm. Värimaailmasta löytyy yli kaksikymmentä eri vaihtoehtoa. Melkeinpä jokaisesta suomalaisesta kotitaloudesta löytyy Kivi-kynttilälyhty. 
Mistä lasi tulee Iittalaan?
Lasimänki (se on raaka aineista sekoitettu massa)  se tulee Nuutajärveltä.

Värikäs ja paksu lasikerros korostaa kauniisti tulen hehkua.
 
Alkuaikana, kun tehdas perustettiin hiekkaa saatiin Belgian valtakunnasta.


Minne rikkinäinen tuikku-kynttilä joutuu?
Lasijäte lajitellaan kahteen ryhmään: värillinen ja väritön lasi. Kierrätyslasista valmistetaan muun muassa lasipulloja, hillopurkkeja ja lasivillaa. Yli puolet joko varastoidaan tai käytetään maanrakennusaineena. Kierrätetystä lasista valmistetun pakkauksen tunnistaa usein sen vihreästä tai ruskeasta väristä. Lasi voi kierrättää ikuisesti.  Lasisirun käyttö vähentää: energiantarvetta, hiilidioksidipäästöjä, raaka-aineiden tarvetta ja kaatopaikkakuormitusta, mutta lisää tuotantokapasiteettiä.  Lasi sulatetaan uudelleen.
J.M.